Yksi tähti, kaksi tähteä
Unikuiske Tarinat
Lähde Lucaksen ja pienen Elsan mukaan lempeälle iltakävelylle kukkulan laelle laskemaan taivaalle syttyviä tähtiä. Tämä rauhoittava ja taianomainen iltasatu johdattaa lapset lempeästi unten maille lämpimän kaakaon, tuikkivien tulikärpästen ja kimmeltävän tähtitaivaan syleilyssä. Hyvää yötä ja kauniita unia!
Vieritä lukeaksesi sadun sivu kerrallaan.
Pienessä kylässä kukkuloiden juurella kahdeksanvuotias Lucas polvistui puutarhan portille ja sitoi vaelluskenkiensä nauhat huolellisesti silmukka kerrallaan. Hänen pikkusiskonsa Elsa, kuusivuotias ja aina malttamaton, oli jo valmiina pomppimassa, puristaen lämmintä kaakaopulloa tiukasti molemmissa käsissään. "Katso, Lucas", hän kuiskasi ja osoitti ylös, kun taivas kattojen yllä vaihtui kypsän luumun väriseksi. "Yksi tähti." Lucas sujautti rullatun huovan kainaloonsa, hymyili ja otti siskoaan kädestä. "Vasta yksi", hän sanoi. "Lähdetään etsimään loputkin."
Käsi kädessä he pujahtivat portista ja astelivat polulle, ohi kukkien, jotka nuokkuivat unisina, illan viimeisessä valossa. Heidän edessään avautui iso laakso, kullanhohtoinen illasta, kapean hopeisen joen mutkitellessa hiljaa heinikon halki kohti kaukana siintävää tummaa metsää.
"Kaksi tähteä", Elsa laski ja kallisti päätään taaksepäin heidän kävellessään. "Kolme." Pitkä heinä kahisi heidän polviaan vasten, ja tulikärpäset heräilivät vilkkumaan yksi kerrallaan nousten ilmaan kuin laakson omat matalat, hitaat tähdet.
Polku alkoi nousta ylöspäin, ja valo alkoi hiipua. Illan lempeä kulta väistyi syvemmän sinisen tieltä, ja puiden tutut muodot muuttuivat tummiksi varjoiksi. Elsan askeleet pienenivät. Hän lakkasi laskemasta. Hänen kätensä etsiytyi Lucaksen käteen ja puristi sitä hieman tiukemmin kuin ennen.
Lucas tunsi otteen tiukentuvan ja puristi lempeästi takaisin. "Melkein perillä", hän sanoi ja alkoi laskea Elsan puolesta, rauhallisesti ja pehmeästi, kuin laulua hyräillen. "Neljä tähteä... viisi..." Yksi kerrallaan tulikärpäset kerääntyivät heidän eteensä aivan kuin valaistakseen tietä mäen laelle.
Lähellä huippua polku muuttui jyrkäksi ja kivikkoiseksi, ja vanhojen puiden juurakot menivät sen poikki kuin nukkuvat käärmeet. Elsan saapas tarttui kiinni ja hän horjahti – mutta Lucas oli jo valmiina ja tuki häntä vapaalla kädellään, kunnes jalat löysivät taas tukevan pohjan. Elsa naurahti, hieman huterana, mutta urheana. "Kuusi tähteä", hän sanoi. "Taisi olla."
He nousivat harjanteen laelle yhdessä, ja koko taivas avautui heidän ylleen kerralla. Yksinäinen vanha tammi seisoi kukkulan pehmeällä ruoholaella lehtiään humisten, ja sen takana yö oli muuttunut tähtien virraksi maailman laidalta toiselle, kirkkaan kuunsirpin noustessa hitaasti ja hiljaa nukkuvan laakson ylle. Elsa unohti laskea. Niitä oli nyt liikaa – enemmän kuin sormia ja varpaita, enemmän kuin kukaan voisi yhdessä yössä laskea. Hän vain seisoi siinä Lucaksen kädestä kiinni pitäen, suu pyöreänä kuin pieni O.
He levittivät huovan vanhan tammen leveiden oksien alle ja istuivat vieretysten jakamassa viimeiset lämpimät kaakaohörpyt, katsellen tähtien syttymistä yksi toisensa jälkeen. "Katsos", Lucas sanoi hiljaa ja nojasi päätään siskoaan vasten. "Ei täällä ylhäällä tarvitse pelätä mitään. Pelkkiä tähtiä." "En minä pelännyt", Elsa sanoi ja haukotteli niin makeasti, että kyyneleet nousivat silmiin. "Laskin vain... erityisen huolellisesti."
Lucas hymyili eikä väittänyt vastaan. Hän veti huovan molempien harteille, ja he kävivät selälleen katsomaan taivasta. "Yksi tähti", Elsa mumisi uneliaasti, ääni jo pehmeänä ja hitaana. "Kaksi..." "Kolme", Lucas kuiskasi, ja hänen silmänsä painuivat kiinni.
"Neljä..." Elsan ääni oli enää tuskin henkäystä kummempi. "Viisi..." Lucas vastasi, niin hiljaa, että se oli melkein unta. Vanhan tammen alla, hiljaisen kukkulan laella, sisarukset vaipuivat uneen huovan alla kylki kyljessä, yhä laskien, uneksien laaksoista, tulikärpäsistä ja tähdistä, jotka eivät koskaan lopu.
Kauniita unia.
Sulje silmät ja anna sadun jatkua unissa.
