Hattarataivaat

Ja niin he astuivat sisään. Värit hehkuivat kaikkialla – punaiset ja keltaiset liput lepattivat tuulessa, ja maailmanpyörä pyöri verkkaisesti ja laiskasti kirkkaansinistä taivasta vasten. Ilmapallot keinuivat narujen päissä ohi, ja jossain kilahti kello.

Teekupit pyörivät niin, että koko huvipuisto sumeni pehmeäksi sateenkaaren kirjavaksi pyörteeksi, ja kaikkia kolmea nauratti niin kovasti, että poskiin sattui. Törmäilyautot olivat vieläkin hauskempia – Benjamin hymyili koko ajan korvasta korvaan, ja Elsa viiletti ympyröitä heidän kummankin ympärillä.

”Hattaraa”, Elsa sanoi ja osoitti kojua. Jokainen sai omansa – kolme vaaleanpunaista pilveä kolmen pienen tikun nokassa. Lucas antoi sokerihaitulan sulaa kielellään, ja Benjaminille kasvoi vaaleanpunaiset sokeriviikset, jotka saivat Elsan nauramaan niin, että tämä oli vähällä pudottaa omansa.

He kuljeskelivat eteenpäin, kunnes kääntyivät kulman taakse ja pysähtyivät. Se kohosi korkeammalle kuin mikään muu huvipuistossa – uljaana ja hopeisena, kiskoineen jotka nousivat ja nousivat, ja syöksyivät sitten kieppuvalle silmukalle. Kyltissä luki KOMEETTA.

Kun he saapuivat jonon kärkeen, Elsan käsi oli hakeutunut Lucaksen hihaan. ”Se on tosi, tosi korkea”, tyttö kuiskasi. Benjamin kyykistyi hänen eteensä katsoen suoraan silmiin. ”Voit vain katsoa meitä. Me olemme aivan vieressäsi.” ”Koko matkan”, Lucas lisäsi.

Klik, klik, klik – vaunu kiipesi mäkeä ylös. Aivan huipulla, vain yhden sydämenlyönnin ajaksi, kaikki hiljeni. Ja sitten – VIUUH! He syöksyivät alas tuulen humistessa ohi, ja Elsan pieni henkäys muuttui suurimmaksi nauruksi, mitä Lucas oli koskaan kuullut.

Sen jälkeen Benjamin heitti renkaita pelikojulla ja voitti heti ensimmäisellä yrityksellä – pehmeän pehmolokin, jolla oli veikeä, vino hymy. ”Koska olit niin rohkea”, poika sanoi ja ojensi sen Elsalle, joka painoi sen kainaloonsa kuin se olisi ollut hänen omansa aina.

Iltapäivä suli hiljalleen illaksi. Taivas muuttui ensin kultaiseksi ja sitten syvän lämpimän vaaleanpunaiseksi, aivan kuin koko maailma olisi kastettu sokerihattaraan. Maailmanpyörä syttyi pienten lamppujen loisteeseen yksi kerrallaan, ja hidas soittorasian sävel alkoi soida.

He astuivat porteista ulos ja suuntasivat kohti rantaa. Hiekka oli yhä lämmintä koko päivän auringosta, ja meri liplatti verkkaiseen, hiljaiseen tahtiin laskevan auringon maalaamana vaaleanpunaiseksi ja kullaksi. Kolmet pienet jalanjäljet jäivät heidän taakseen.

Mökillä he huuhtoivat hiekat jaloistaan ja pukivat pehmeät yöpuvut ylleen. Kun he kömpivät vuoteisiinsa, ikkuna tulvi tuota samaa vaaleanpunaisen kultaista valoa, joka oli jo hiljaa haipumassa syvään, tyyneen sineen.

”Paras päivä”, Elsa mumisi tyynyynsä pieni pehmolokki leuan alle kiedottuna. ”Paras päivä”, Lucas myönteli. Benjamin näki jo unia, pieni uninen hymy kasvoillaan, leijuen lempeästi hiljaiseen yöhön.