Valtakunnan Värikäs Arvoitus

Olipa kerran suuren ja kimaltavan Ison Sinisen järven linna, jossa asui lempeä kuninkaallinen perhe. Valtakuntaa hallitsivat viisas ja kaunis kuningatar sekä hänen puolisonsa, urhea kuningas, joka tunnettiin mahtavista tarinoistaan. Perheeseen kuului kaksi lasta: 6-vuotias Elsa-prinsessa, jolla oli pomppivat letti ja kultainen sydän, sekä hänen seitsemänvuotias isoveljensä, urhea ritarinalku Sir Lucas. He elivät onnellisina linnassaan, missä jokainen päivä oli täynnä iloa ja uusia seikkailuja.

Eräänä upeana aamuna aurinko kurkisti korkeiden vuorten takaa, valmiina herättämään valtakunnan. Sir Lucas ja Prinsessa Elsa venyttelivät käsiään, hieroivat unisia silmiään ja hyppäsivät ulos mukavista sängyistään. He näyttivät aivan tavallisilta tavallisissa, mukavissa vaatteissaan.

Mutta kun he juoksivat suurelle makuuhuoneen ikkunalle ja heittivät raskaat verhot auki, he molemmat haukkoivat henkeään täydestä yllätyksestä!

Tavallisesti kirkas sininen taivas oli kirkkaan sitruunankeltainen. Linnan puutarhojen pehmeä, vihreä ruoho oli muuttunut ihan violetiksi. Linnan piha, joka oli aina päällystetty sileillä harmailla kivillä, hehkui nyt kirkkaan oranssina! Mutta suurin ja hauskin yllätys kaikista oli vesi. Heidän kotinsa ulkopuolella oleva upea järvi ei ollut enää Iso Sininen... se oli jättimäinen, kimalteleva purukuminpinkki lätäkkö!

Lucas ja Elsa juoksivat nopeasti alas mutkittelevia kivisiä portaita suureen saliin. He löysivät Kuningattaren ja Kuninkaan istumasta suuren puisen aamiaispöydän äärestä, hyvin hämmentyneinä. Kuningas tuijotti aamuteetään, joka hehkui kirkkaan vihreänä, samalla kun Kuningatar tutki lautasella olevia pannukakkuja, jotka olivat muuttuneet taivaansinisiksi!

Äiti, isä, koko valtakunta on aivan mullin mallin! Lucas huudahti, ja hänen urhea ritarinmielensä oli heti valmis uusiin urotekoihin. Meidän täytyy lähteä sankariretkelle selvittämään, mihin kaikki värit ovat kadonneet, Elsa lisäsi silmät ihmetyksestä pyöreinä.

Kuningas ja kuningatar luottivat rohkeisiin lapsiinsa ja antoivat heille siunauksensa matkaa varten. Evääksi he saivat pienen pärekorin, joka oli kukkuroillaan makeita hunajakakkuja ja meheviä marjoja. Sitten sisarukset astuivat ulos linnan porteista ja suuntasivat suoraan kohti metsää, joka oli mennyt aivan kummalliseksi ja sekaiseksi

Maailman värit olivat hämmästyttäviä. Tavallisen näköiset Lucas ja Elsa vaelsivat villin, hassun maailman läpi. He kävelivät ohi korkeiden, kirkkaansinisten puunrunkojen, ja välissä he hyppelivät kirkkaanpunaisilla pilkuilla peitettyjen kivien yli. Yläpuolella lentävät linnut lauloivat tavallisia iloisia laulujaan, mutta niiden höyhenet olivat maalattuina häikäiseviin hopean ja vihreän sävyihin.

Kun he marssivat syvemmälle värikkääseen metsään, Elsan tarkat silmät havaitsivat jotain kimaltelevaa maassa. Se oli hajallaan olevien, hehkuvien taikapölyhiukkasten jälki! Hiukkaset hohtivat kaikissa sateenkaaren väreissä.

He seurasivat hehkuvaa jälkeä kulkien pientä kukkulaa ylös, mutkitellen sinirunkoisten puiden lomitse, kunnes se johti heidät suoraan piilotetun, kivisen luolan sisäänkäynnille. Sir Lucas astui sisarensa eteen, valmiina suojelemaan tätä miltä tahansa pelottavalta hirviöltä, joka oli saattanut aiheuttaa tämän värikkään kaaoksen.

Mutta kun he kurkistivat hämärään luolaan, he eivät löytäneetkään hirviötä. Sen sijaan he kuulivat pehmeän, surullisen nyyhkytyksen.

Siellä, pölyisellä lattialla istui Naava. Naava oli pullea, kömpelö pieni karhunpentu, jolla oli suuret, lörpöt korvat. Hän piilotti kasvonsa jättimäisten, karvaisten tassujensa taakse. Aivan hänen vieressään, maassa kyljellään, makasi ikivanha Värikristalli, kaunis, humiseva jalokivi, joka hallitsi kaikkia maailman värejä.

Naava oli harhaillut luolaan etsimään mukavaa lepopaikkaa. Kun hän löysi hehkuvan kristallin, hänen selkäänsä oli kutittanut kovasti. Hän oli tarkoittanut käyttää kivijalustaa vain selkänsä raapimiseen, mutta koska hän ei vielä aivan tiennyt, kuinka suuret hänen tassunsa olivat, hän oli vahingossa tönäissyt painavan kristallin suoraan lattialle! Nyt pieni karhunpentu oli kauhuissaan humisevasta taikuudesta ja valtavasta, värikkäästä sotkusta, jonka hän oli vahingossa aiheuttanut.

Prinsessa Elsa katsoi säikähtänyttä pientä Naava-pentua, ja samassa hänen mieleensä muistuivat äidin viisaat sanat: Ystävällisyys on taioista kaikkein väkevin. Elsa laski kätensä ja asteli hiljaa niiskuttavan pikkukarhun luokse. Ei hätää, pienokainen, Elsa kuiskaasi kaikkein lempeimmällä ja suloisimmalla äänellään. Me tiedämme, että se oli vain vahinko.

Hän ojensi kätensä pieneen punottuun koriinsa ja veti esiin makean, kullanvärisen hunajakakun. Herkullinen tuoksu kutitti Naavan nenää. Hän laski hitaasti suuret tassunsa, ja hänen tummat silmänsä katsoivat ylös toiveikkaasti. Hän otti hunajakakun, haukkasi ison palan ja tunsi heti olonsa turvalliseksi ja onnelliseksi.

Sillä aikaa kun onnellinen karhunpentu istui mutustelemaan herkkuaan, Sir Lucas astui eteenpäin. Hän veti syvään henkeä, taivutti polviaan ja käytti kaiken urhean, ritarillisen voimansa. Mahtavalla ponnistuksella Lucas nosti varovasti painavan, humisevan Värikristallin pölyiseltä lattialta ja asetti sen takaisin kaiverretulle kivijalustalleen.

Viuh! Upeassa, pyyhkäisevässä kimaltelevan taikuuden aallossa, lempeä tuuli puhalsi ulos luolasta. Oikeat värit syöksyivät takaisin valtakunnan yli kuin virtaava, näkymätön joki! Kirkkaansiniset puunrungot haalistuivat takaisin lämpimän, maanläheisen ruskeiksi. Violetti ruoho aaltoili ja muuttui takaisin rehevän, eloisan vihreäksi. Ja kaukana horisontissa purukuminpinkki vesi kirkastui, muuttuen jälleen kauniiksi, kimaltelevaksi Isoksi Siniseksi järveksi.

Sekaisin mennyt arvoitus oli ratkaistu! Lucas ja Elsa hurrasivat, ja jopa karhu Naava taputti tahmeita, hunajaisia tassujaan.

Yhdessä kuninkaalliset sisarukset kävelyttivät pientä karhunpentua lempeästi tutun vihreän metsän läpi, kunnes he löysivät sen emon, joka antoi heille iloisen kiitoksen.

Kun aurinko alkoi laskea taivaalla, maalaten pilvet tavallisiin, kauniisiin oranssin ja kullan sävyihin, Sir Lucas ja Prinsessa Elsa palasivat lopulta linnaansa. Ylpeä Kuningas ja Kuningatar ottivat heidät vastaan, ja perhe istui yhdessä lämpimälle, herkulliselle illalliselle, jossa tee ei enää ollut vihreää, ja pannukakut olivat juuri oikean värisiä.

Suuren seikkailunsa jälkeen lasten silmät alkoivat tuntua hyvin, hyvin raskailta. Linna hiljeni, kietoutuneena illan lohdulliseen hiljaisuuteen. Lapset kiipesivät pehmeisiin, lämpimiin sänkyihinsä, vetäen paksut peittonsa aivan leukoihinsa asti.

Tuntien olonsa uskomattoman turvalliseksi, ja sydämet täynnä ystävällisyyttä, urhea nuori ritari ja suloinen prinsessa sulkivat hitaasti silmänsä. Heidän hengityksensä muuttui hitaaksi ja tasaiseksi. Kun he vaipuivat syvään, rauhalliseen uneen, he unelmoivat ihanista, lempeistä seikkailuista, ympäröityinä täydellisen valtakuntansa kauniiden, virheettömien värien keskellä. Loppu.