Sierra Nevadan salainen pelikenttä

Perheen kesäleirin aikana, kauniilla Sierra Nevadan vuoriston juurella, he tapasivat viisaan ja ystävällisen miehen nimeltä Valmentaja Mateo. Valmentaja Mateolla oli ystävällinen hymy ja yksi tähden lailla tuikkiva silmä. Leirin viimeisenä päivänä hän kutsui perheen luokseen ja ojensi Lucakselle ja Elsalle hyvin erityisen lahjan.

Se näytti vanhalta, kuluneelta nahkaiselta jalkapallolta, mutta se tuntui lämpimältä kosketettaessa.

Jos pelaatte täydellä sydämellä ja saumattomalla yhteistyöllä ja teette tasan sata syöttöä ilman, että pallo koskettaa maata, se johdattaa teidät Estadio de los Sueñosiin, legendaariselle Unelmien stadionille!

Sinä iltana, taivaan värjäydyttyä kauniisiin purppuran ja vaaleanpunaisen sävyihin, perhe kokoontui laajalle, ruohoiselle niitylle lähelle viihtyisää leiripaikkaansa. Isä, vahvalla, kannustavalla äänellään, ja Äiti, lempeällä ja rakastavalla hymyllään, kannustivat heitä. Lucas ja Elsa alkoivat syötellä palloa. Muks. Muks. Muks. He käyttivät päitään, polviaan ja jalkojaan, työskennellen yhdessä täydellisessä harmoniassa.

Seitsemänkymmentä, kahdeksankymmentä, yhdeksänkymmentä... yhdeksänkymmentäkahdeksan, yhdeksänkymmentäyhdeksän... sata! Kun Elsa lempeästi puski pallon takaisin Lucakselle viimeistä syöttöä varten, tapahtui jotain uskomatonta. Vanha, kulunut nahka alkoi yhtäkkiä hehkua pehmeällä, lämpimällä, kultaisella valolla!

Kun pallo lopulta kosketti maata, se ei pysähtynyt. Se alkoi vieriä täysin itsekseen, jättäen hehkuvan tähtipölyvanan ruohikkoon, suunnaten suoraan kohti kohoavia Sierra Nevadan vuoria.

Kultainen Kompassipallo johdatti heidät läpi taianomaisen, ikivanhan metsän. Täällä korkeat puut näyttivät aivan jättimäisiltä maalivahdeilta, ojentaen pitkiä, lehteviä käsiään korkealle taivaalle ikään kuin yrittäen napata pörröisiä pilviä.

Pian he kuulivat rauhoittavan veden kohinan ja saapuivat kauniille, kimaltelevalle vesiputoukselle, joka syöksyi alas kallioita pitkin. Hehkuva pallo vieri suoraan veden läpi, ja perhe seurasi rohkeasti perässä, astuen piilotettuun, kiviseen tunneliin.

Tunnelin päässä seisoi massiivinen, ikivanha kiviovi. Päästäkseen Unelmien Stadionille heidän oli suoritettava Porttien Koetus, erityinen Perheen Taitohaaste! Äiti ja Isä seisoivat kivioven edessä, teeskennellen olevansa ystävällisiä puolustajia.

Lucas ja Elsa nyökkäsivät päättäväisesti toisilleen. He käyttivät erityistä, salaista harhautusliikettä, jota he olivat harjoitelleet koko kesän. Lucas syöksyi vasemmalle, Elsa kiisi oikealle, ja täydellisellä, kohoavalla potkulla he lähettivät hehkuvan pallon lentämään vanhempiensa ohi ja viuuh! Suoraan kivioven keskikohtaan.

Syvällä, lempeällä jyrinällä raskaat kiviovet avautuivat hitaasti, paljastaen henkeäsalpaavimman näyn, jonka he olivat koskaan nähneet. He olivat löytäneet Estadio de los Sueñosin. Kenttä ei ollut tavallista ruohoa. Kenttää peitti 'Smaragdisilkki', taianomainen ruoho, joka oli pehmeämpää kuin pörröinen viltti. Se tarkoitti, ettei siitä voinut ikinä, ikinä saada nurmihiertymiä.

Kun he astuivat nurmelle, se vapautti ihanan, makean tuoksun tuoreista espanjalaisista appelsiineista. Täällä ei ollut rumia sähköisiä valonheittimiä. Sen sijaan stadionia valaisivat tuhannet taianomaiset Tulikärpäslyhdyt, jotka sykkivät ja hehkuivat heidän sykkivien sydämiensä iloisen rytmin tahdissa. Ja kentän päissä seisoi suuria, ikivanhoista, puhtaanvalkoisista marmorista tehtyjä maalipylväitä.

Kun perhe astui kentälle, heidän ympärilleen alkoi ilmestyä ystävällisiä, hehkuvia varjoja. Nämä olivat Varjopelaajat, kaikkien aikojen suurimpien jalkapallolegendojen ystävälliset haamut. He eivät puhuneet sanoin, mutta he hymyilivät lämpimästi ja alkoivat potkia palloa esitellen 'Täydellistä kosketusta' tyylikkäin ja sulavin liikkein. 'He haluavat pelata ottelun!' Lucas hihkaisi riemusta.

Se oli taianomainen Kuunvalo-ottelu: Lucas ja Elsa vastaan kaksi ystävällistä Varjopelaajaa! Kun peli alkoi, lempeä tuuli puhalsi tyhjien stadionpaikkojen läpi. Mutta se ei kuulostanut tuulelta, se kuulosti 'Kaikufaneilta', taianomaiselta yleisöltä, joka kannusti heitä! Jee! Hurraa! Taianomaiset kannustushuudot vain voimistuivat ja muuttuivat iloisemmiksi aina, kun Lucas antoi tarkan syötön tai kun Elsa auttoi Varjopelaajan takaisin jaloilleen.

Kun he pelasivat, taianomainen Kompassipallo alkoi vaihtaa väriä tunteidensa mukaan! Kun Lucas harhautteli tarkkaan keskittyen, pallo hehkui viileän, kimaltelevan sinisenä. Kun Elsa nauroi puhtaasta ilosta pyörähtäessään puolustajan ohi, se välähti kirkkaan, aurinkoisen keltaisena.

Lopulta Lucas näki Elsan juoksevan kohti ikivanhaa marmorimaalia. Hän teki täydellisen syötön. Elsa heilautti jalkaansa, ja kun hän iski palloon, se puhkesi loistavaan, sokaisevaan kullan loistoon! Kultainen pallo lensi Varjomaalivahdin ohi ja verkkoon.

Klinggg! Ikivanhat valkoiset marmorimaalipylväät kilisivät kuin kaunis, kirkas kello, ääni niin suloinen ja voitokas, että se sai koko perheen sydämet paisumaan ylpeydestä. Kaikufanien yleisö mylvi riemusta! Varjopelaajat pysähtyivät ja kumarsivat kunnioittavasti lapsille. Samalla Lucas ja Elsa tunsivat, kuinka lämmin ja kihelmöivä ”Kultainen kipinä” asettui aivan heidän sydämeensä. Se oli pysyvä ja taianomainen itseluottamuksen vahvistus, ja katsoessaan toisiaan he tiesivät, että heidän siteensä veljenä ja siskona oli vahvempi kuin koskaan aiemmin.

Kun aamuauringon ensimmäinen lempeä valo alkoi kurkistaa vuorenhuippujen yli, upea Unelmien Stadion alkoi hitaasti haalistua, muuttuen pehmeäksi, kimaltelevaksi aamusumuksi. Suuri seikkailu oli ohi, ja pelin korkea energia suli lempeästi rauhalliseksi, levolliseksi väsymykseksi.

Perhe käveli hitaasti takaisin läpi uneliaan metsän. Maalivahtipuut olivat hiljaa ja liikkumattomia, leväten aamunkoiton valossa. Lucas haukotteli ison, pitkän haukotuksen, hänen silmäluomensa tuntuivat raskailta ja lämpimiltä. Elsa piti Äidin kädestä kiinni, hänen pienet jalkansa laahasivat pehmeästi hiekkatiellä. Maailma oli hiljainen, turvallinen ja tyyni.

Kun he lopulta saapuivat viihtyisään telttaansa, Lucas istui makuupussilleen ottaakseen kenkänsä pois. Kun hän käänsi oikean kenkänsä ylösalaisin, jotain pientä putosi ja laskeutui hänen kämmenelleen. Se ei ollut tavallinen pikkukivi. Se oli pieni, täydellisen pyöreä pala valkoista marmoria, joka hehkui himmeällä, lämpimällä, kultaisella valolla hämärässä teltassa. Hän hymyili, sulkien kätensä sen ympärille. Se ei ollut vain unta. Taika oli todellista.

Äiti ja Isä peittelivät lapset lämpimiin makuupusseihinsa, vetäen pehmeät peitot aivan heidän leukoihinsa asti. He suutelivat heidän otsiaan, heidän sydämensä täynnä rakkautta ja ylpeyttä rohkeista, ystävällisistä lapsistaan. Yö oli tyyni, ja lempeä vuorituuli lauloi pehmeää unilaulua teltan ulkopuolella.

Isä hymyili heille lämpimästi, ja hänen äänensä oli pehmeä, lohdullinen kuiskaus hiljaisessa yössä. Espanjassa sanotaan, että pallo on aurinko, ja tänä yönä se loisti juuri teille. Loppu.