Yksisarvinen Kimalle ja jäähippa

He tiesivät vain, että satoi, ja että läpimärkä jalkapallokenttä on maailman paras paikka. Loiskis! Lucas potkaisi pallon yli nurmen, ja Elsa syöksyi sen perään, kumpikin valkoisessa pelipaidassaan, sukkia myöten märkinä.

Elsa potkaisi palloa kunnolla. Se pomppi siksakkia lätäkön läpi ja roiskautti vettä heidän molempien päälle, ja Elsa huusi: "Maali!"

Ja sitten, aivan yhtäkkiä, sade loppui. Pilvet liukuivat erilleen, ja kultainen valo tulvi niiden välistä. Koko taivaan yli kaartui sateenkaari, niin suuri ja kirkas, että se näytti kannattelevan pilviä.

"Se laskeutuu ihan mäntyjen taakse", Elsa kuiskasi. Ja siellä, missä sateenkaari kosketti kukkulaa, välähti jotakin pientä, mutta kirkasta.

He jättivät pallon lepäämään maaliin. Lucas nappasi urheilukassinsa, jossa oli muutama pieni mokkapala äidiltä, ja niin he läksivät juoksemaan ja loiskuttivat lätäköiden läpi vauhdilla.

Sitten puut väistyivät, ja edessä oli niitty, joka hehkui värikkäänä. Sateenkaari laskeutui aivan sen keskelle, kuin joku olisi maalannut taivaan vain heitä varten. "Vau", Elsa henkäisi.

Märässä ruohossa, sateenkaaren alla, istui pieni yksisarvinen, jonka turkki hohti. Se ei ollut ponivarsaa isompi. Taivaalla kulki ylhäältä alas sateenkaaren kimalteinen vana, aivan kuin pieni yksisarvinen olisi liukunut koko matkan alas.

Sateenkaarenvärinen harja roikkui märkänä, jalat tutisivat, ja väristys kulki korvista hännänpäähän asti. Tip, kuului, kun pieni pisara tipahti pienen sarven kärjestä. Elsa tarttui Lucaksen hihaan. "Ei hätää", Lucas kuiskasi. "Yksi askel kerrallaan."

"Brrr", sanoi yksisarvinen hyvin pienellä äänellä. "Liu'uin alas sateenkaarta, ja menin aivan liian lujaa, ja töks! Nyt minua palelee niin kovasti, etten uskalla liikkua."

Elsan silmät syttyivät. "Leikitään sitten jäähippaa!" Yksisarvinen kallisti päätään. "Mutta minähän olen jo ihan jäässä." Lucas virnisti. "Ei sellaista jäätä. Kun paleltaa, pitää liikkua. Ja jäähippa on maailman paras liikkumisleikki."

Elsa polvistui ruohoon. "Minä olen Elsa, ja tässä on Lucas. Mikä sinun nimesi on?" "Kimalle", sanoi yksisarvinen, jonka kasvoilla oli jo melkein pieni hymy. "Koska turkkini kimaltaa." "Se on kauneimmalta kuulostava nimi, minkä olen ikinä kuullut", sanoi Elsa.

Lucas kertoi Kimalteelle säännöt. "Yksi meistä on hippa ja jahtaa muita. Se, johon hippa koskee, jäätyy paikalleen täsmälleen siihen asentoon, jossa oli, kuin patsas. Sitten kaveri voi sulattaa sinut kevyellä kosketuksella." Kimalle nyökkäsi hitaasti. "Yksi, kaksi, kolme..." Elsa laski. "JÄÄ!" Ja niin he lähtivät.

Lucas oli ensin hippa. Hän pinkaisi nurmen poikki ja kosketti Elsaa olkapäähän. Elsa jäätyi kesken ponnahduksen, toinen jalka ilmassa ja kieli ulkona. Kimalle kikatti, ja hänen korvansa nousivat pystyyn.

Nyt oli Kimalteen vuoro olla hippa. Kimalle laukkasi Lucaksen perään, mutta jalat olivat vielä kankeat kylmästä. Huterasti, huterasti, huterasti, kaviot menivät solmuun, ja mätkis! Märkään ruohoon kellahti yksi hyvin huteran näköinen yksisarvinen.

Korvat lysähtivät alas. "En minä osaa tätä", Kimalle sanoi hyvin pienellä äänellä. "Ehkä minun pitäisi vain seistä paikallani."

Elsa istuutui märkään ruohoon Kimalteen viereen. "Minä kaadun koko ajan", hän sanoi. "Sitten nousen taas ylös." Lucas istuutui toiselle puolelle. "Ei kukaan osaa kaikkea heti", hän sanoi. "Mennään yksi kierros kerrallaan."

Kimalle katsoi molempia lapsia, kun sen korvat nousivat taas pystyyn. "Yksi kierros kerrallaan", hän sanoi.

Seuraavalla kierroksella Kimalle meni hitaasti, hiipi varpaillaan Lucaksen taakse ja tökkäisi häntä pehmeästi turvallaan. Lucas jäätyi kuin flamingo, yhdelle jalalle, kädet levällään kuin siivet.

"Onnistuin!" huudahti Kimalle hypähtäen. "Uusien asioiden oppiminen on ihanaa!" "Jalkasi heräävät", sanoi Elsa. "Kun liikut, niihin syttyy pieniä tulia. Siitä sinulle tulee lämmin."

Jäässä oleva Lucas ei pahastunut yhtään. Sateenkaarisiipinen perhonen laskeutui hänen nenänpäälleen, ja Lucas, joka ei saanut liikkua, kurkki sitä silmät ristissä. "Älä aivasta", kuiskasi Elsa. Kaikki pidättivät henkeään. Sitten perhonen leijaili pois, ja leikki alkoi taas.

He juoksivat isoja, leveitä kaaria, ja Kimalle laukkasi kaikista nopeimmin. Puh, puh, kuului hengitys viileässä ilmassa. Harja ei enää roikkunut vaan alkoi liehua perässä kaikissa sateenkaaren väreissä, ja pieni sarvi alkoi hehkua, pehmeästi ja lämpimästi, kuin pieni auringonnousu. Kimalle ei väristänyt enää lainkaan.

Sitten Elsa kosketti Kimalletta, ja Kimalle jäätyi keskelle laukkaa, molemmat etujalat korkealla ilmassa, harja liehuen, hyvin yllättyneen näköisenä. "Minua ei enää palele", Kimalle kuiskasi liikuttamatta lihastakaan. "Olen jäässä ihan tahallani!" Lucas ja Elsa nauroivat niin kovaa, että heidän piti istahtaa ruohoon.

Aurinko laski alemmas ja maalasi sateenkaaren reunat kirkkaiksi. Lucas avasi kassinsa ja otti sieltä lautasliinan. "Ensin liikuttiin. Nyt herkutellaan." "Ensin urheilu, sitten herkut", sanoi Elsa. "Silloin ne maistuvat vielä paremmilta." He jakoivat mokkapalat pieniksi paloiksi, ja Kimalle sulki molemmat silmänsä. "Mmm", kuului onnellinen huokaus. "Suklaata."

"Tule meille kylään", sanoi Elsa. "Makean jälkeen pitää harjata hampaat kunnolla." Kimalle räpäytti silmiään. "Harjata?" "Hampaat", sanoi Lucas. Niin he kolmistaan kävelivät kotiin mäntyjen halki hämärässä. Ensimmäiset tähdet olivat heräämässä heidän yläpuolellaan ja muutama tulikärpänen tuli valaisemaan tietä.

Mökin ovella Kimalle kumarsi kiitoksena ja hiipi varpaillaan sisään.

Pienessä kylpyhuoneessa, kuivissa yöpuvuissa, Elsa lainasi Kimalteelle varahammasharjaansa, joka oli vaaleanpunainen. "Kokonaiset kaksi minuuttia", kuiskasi Lucas ja käänsi pienen tiimalasin. "Edestä, takaa ja kaikista pienistä kulmista."

Hankaa, hankaa, hankaa! Vaahto alkoi kuplia. Elsalle kasvoi vaahtoparta, Lucakselle vaahtoviikset ja Kimalteen sarveen korkea vaahtohattu. Yksi kupla leijui ylös ja poksahti kimaltelevan turvan päällä, ja he kikattivat, suut täynnä vaahtoa.

He huuhtelivat ja sylkäisivät ja hymyilivät peilille leveimmät hymynsä: kolme riviä kimaltavan puhtaita hampaita.

"Ensin urheilu", sanoi Elsa. "Sitten herkut", sanoi Lucas. "Ja hampaat pestään aina makean jälkeen", sanoi Kimalle ylpeänä ja haukotteli suuren, suuren haukotuksen. "Suuni tuntuu talvelta. Mutta hyvältä talvelta. Minttuiselta."

Kuistilla taivas oli tumma ja täynnä tähtiä, ja sateenkaari oli muuttunut pehmeäksi, hehkuvaksi yösateenkaareksi. "Minun on aika lähteä kotiin", sanoi Kimalle hiljaa.

"Kiitos, kun autoitte minua, ja kun opetitte minulle niin monta uutta asiaa."

Kimalle astui sateenkaarelle, kavio kerrallaan. Tällä kertaa hän ei liukunut. Värit väreilivät kavioiden alla, ja Kimalle nousi, hitaasti ja varovasti, yhä korkeammalle.

Lucas ja Elsa vilkuttivat. Kimalle katsoi vielä kerran taakseen, pieni sarvi hehkuen kuin yövalo, ja heilautti sateenkaarenväristä häntäänsä. "Hei hei!" he kuiskasivat. "Nähdään pian uudelleen!"

Yksi ainoa kimaltava hius sateenkaariharjasta leijui alas ja laskeutui Elsan käsiin, lämpimänä ja pehmeästi hehkuen. Sitten Kimalle oli enää pieni hehku tähtien joukossa.

Lucas ja Elsa hiipivät sänkyyn. Kaksi sänkyä vierekkäin, aivan kuun valaiseman ikkunan alla, ja lämpimät peitot leukaan asti. Elsa asetti kimaltavan hiuksen ikkunalaudalle, missä se hohti kuin pieni yövalo. "Hyviä unia", kuiskasi Elsa. "Hyviä unia", kuiskasi Lucas.

"Ensin urheilu", Elsa mumisi. "Sitten herkut", Lucas sanoi unisesti. "Yksi, kaksi, kolme, jää", kuiskasi Elsa, eikä kumpikaan liikahtanutkaan. Lämpiminä ja rauhallisina, aivan hiljaa kuin kaksi pientä patsasta. Ja jossain toisen ja kolmannen tähden välissä leikki muuttui uneksi. Loppu.